Valitse sivu

Mona Mannevuo on turkulainen kulttuurintutkija, joka avaa Kiertoliikkeessä intohimotyön pimeää puolta, eli rakenteita, jotka siirtävät vastuun rajojen asettamisesta yksilöille. Hän haluaa tarjota tanssin ammattilaisille näkökulmia taide- ja kulttuurialojen rakenteellisten ongelmien tunnistamiseen.

Mikä tämä intohimotyön pimeä puoli on, ja miksi siitä pitää puhua?

Intohimotyö on usein projektiluontoista työtä, ja etenkin tieteelliselle tai taiteelliselle uralle suuntautuminen nähdään yksilön henkilökohtaisena valintana. Tällöin yksilöiltä myös odotetaan uhrautuvuutta ja poikkeuksellista kykyä sietää epävarmuutta. Tieteellinen tai taiteellinen työ ei kuitenkaan ole yksilösuoritus, vaan projektimainen työkulttuuri sisältää paljon monimutkaisia riippuvuus- ja valtasuhteita. Tällaisissa työskentelyolosuhteissa on aina rajoihin liittyviä riskitekijöitä, joita ei voida tunnistaa tai korjata mikäli niistä ei keskustella avoimesti rakenteellisina ja työkulttuuriin liittyvinä ongelmina.

Tuleeko työssä menestyäkseen kokea burnout?

Uupumiseen ei ole yhtä reittiä, eikä kukaan voi etukäteen ennakoida milloin työskentelyolosuhteet käyvät sietämättömäksi. Keskustelu työuupumuksesta ja liiallisesta kuormituksesta on tervetullutta, mutta samaan aikaan olen huolestunut siitä, että uupumuksesta näyttää muodostuneen uusi normaali. 2010-luvun työelämäkeskustelu on täynnä tarinoita menestyjistä, jotka ovat saavuttaneet tavoitteensa uupumuksen, kärsimyksen ja terapian kautta. Tällainen puhe normalisoi intohimotyön pimeitä puolia, joiden mukaan hyvä työntekijä ensin musertuu ja sitten kokoaa itsensä aina uudelleen.

Miten intohimotyössä voidaan hyvin?

Projektimaisessa työssä vertaisryhmien tulee tukea toisiaan, eikä kilpailullisessa työkulttuurissa saa koskaan puukottaa muita selkään. Vaikeissa tilanteissa kollegat auttavat sijoittamaan ylitsepääsemättömältä tuntuvat asiat oikeisiin mittasuhteisiin, mutta tukea ei saa, jos ei sitä tarjoa myös muille silloin kuin itsellä menee hyvin. Myös projektimaisessa työssä johtajalla on vastuu alaisistaan, ja se vastuu on kannettava kiireestä ja tulospaineista huolimatta. Toisinaan on myös terveellistä reflektoida omaa suhdettaan työhön, ja pohtia millaista työkulttuuria haluaa omalla käytöksellään ylläpitää.

Mikä on oma suhteesi työhön ja työn tekemiseen?
Oma suhteeni työhön on yhtä vinoutunut kuin kenellä tahansa pätkätyöläisellä, joka seikkailee projektista toiseen tehden montaa asiaa samaan aikaan. En kuitenkaan syyllistä itseäni liikaa, sillä akateemisessa maailmassa kilpailu on kovaa eikä yliopistossa ole mahdollista laskea työtunteja. Haaveilen koko ajan, että tekisin vähemmän töitä ja siten olisin monessa suhteessa parempi ihminen, mutta todellisuudessa teen kaikki arkeen liittyvät päätökset työ edellä. En lupaa, että näissä olosuhteissa tulen toisenlaiseksi – kaikki intohimotyöläiset ovat omalla tavallaan itsekkäitä.