Perttu Pölönen on klassisen musiikin säveltäjä, palkittu keksijä ja futuristi sekä tulevaisuuteen kurkottava puhuja. Kiertoliikkeessä hän kertoo oman huikean tarinansa Nurmijärveltä Nobel juhlallisuuksiin ja Piilaaksoon. Itsensä voi ylittää sietämällä epävarmuutta, hän sanoo.
Syntyvätkö todelliset innovaatiot epämukavuusalueella?
Epämukavuus on terminä vähän kiistanalainen, sillä ihminen on luovimmillaan, kun hänellä on hauskaa. Mutta kun olemme epävarmoja osaamisestamme, silloin opimme kaikkein eniten. Jos pystymme olemaan sinut tämän tunteen kanssa, voimme löytää itsestämme aivan uusia puolia. Taide lähtee meistä itsestämme – ja siksi on hyvä tunnistaa omat kykynsä ja rajansa, joiden puitteissa voi seikkailla. On myös tärkeää muistaa, että intohimon tunnistaa siitä, ettei luovuta vaikka epäonnistuu.
Mistä luovat ideasi syntyvät ja mikä sinua inspiroi juuri nyt?
Ideat tai teokset eivät synny, vaan ne tehdään. Ei voi vain mennä vain metsään ja tulla sieltä valmiin sinfonian kanssa pois. Usein inspiraatio syntyy matkan varrella tehdessä, kun materiaali kertoo, mihin suuntaan se haluaa sinun kulkevan. Itse inspiroidun muista ihmisistä ja kaikesta siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Kun tarkkailee ympäristöä, näkee samalla myös enemmän itsestään. Jos jokin häiritsee, kannattaa sitä tutkia tarkemmin – samalla voi löytää jotain täysin uutta.
Miten intohimotyössä voidaan hyvin?
Ihminen, joka ei saa toteuttaa intohimojaan, ei voi hyvin. Kipu, joka syntyy siitä ettei voi toteuttaa itseään, on suurempi, kuin se, mikä aiheutuu intohimotyön tekemisestä. Kun ihminen luo jotakin, tanssii, kirjoittaa tai säveltää, hänen mielensä on samaan aikaan sekä levollinen että aktiivinen. Tämä on mielestäni ihannetila. Joku on joskus sanonut, että jos kaikkien lasten annettaisiin kasvaa erityispiirteittensä mukaan, meillä olisi vain neroja. Toivon, että säilyttäisimme enemmän lapsellisuutta itsessämme.
Mikä sinua innostaa tai toisaalta uuvuttaa työssä?
Kaikki väsyvät välillä, mutta en koe, että olisin ollut väsynyt tai uupunut enää vuosiin. Se mitä tapahtuu, ei tapahdu minulle, vaan minua varten. Mietin aina, miten onnistuin tai mitä opin. Työelämässä tapahtuu paljon ja on hyvä miettiä, mikä on kaiken sen käytetyn ajan ja hermojen arvoista. Joka päivässä olisi hyvä olla jotain sellaista, jossa unohtaa itsensä, jotain merkittävää, jolloin voi tuntea tekevänsä töitä itseään suurempien asioiden parissa. On myös hyvä miettiä, millaisten asioiden antaa häiritä itseään. Jos jotain ikävää tapahtuu, ei sen tarvitse antaa pilata koko päivää tai viikkoa.